Pohjois-Haagan talossamme Helsingissä asuu 95-vuotias Elma Koskinen. Kävimme kysymässä häneltä kuulumisia ja juttelemassa asumisesta.
– Ihan hyvin on mennyt. Eihän ikä ole kuin luku vain, viittä vaille sata, hän hymyilee.
Hän on tyytyväinen, että pystyy asumaan kotona ja tapaamaan naapureita. Parasta talossa hänen mielestään ovatkin hyvät naapurit ja hyvät kulkuyhteydet.
– Kaikki naapurit ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Niin kuin minä olen joskus kirjoittanut: ”ystävyyssuhteet olla pitää.” Jos vanhaksi aikoo elää, niin ystävyyssuhteiden pitää olla kunnossa.
– Kyllä täällä passaa vanheta, hän nauraa makoisasti.
Joka keskiviikko naapurit juovat kahvit
Elma Koskisen kotitalon ikääntyneet asukkaat tapaavat joka keskiviikko. Tapaamisista joka toinen on vanhustyön kerho.
– Jos ei ole kerhoa, niin me pidetään oma. Puhutaan noin vaan. Juodaan kahvit. Jokainen tuo vuoron perään jotain kahvin kanssa, yhtä sorttia vaan. Aina sitä odottaa keskiviikkoa, Elma sanoo.
Tarvittaessa naapurit myös auttavat toisiaan.
– Puhelimella soitetaan. Ja vieressä yksi Kari aina koputtaa ja kysyy, että tarvitsenko jotain.
Kun ilmat sallivat, niin talon asukkaat istuvat pihalla ja tapaavat toisiaan. Lisäksi Elman lapset käyvät usein.
– Kunhan maa on sulaa, niin voin mennä rollaattorin kanssa kävelemään, hän toteaa.
Kotona mukava asua
Elman kotoisasti kalustetussa asunnossa on makuuhuone ja olohuone-keittiöyhdistelmä. Sukulaisten valokuvat ja ruukku keltaisia narsisseja on aseteltu kirjahyllyyn. Kaappikello tikittää.
– Lämmitän keittiössä minulle tuodut ruoat, hän kertoo.
Talon lähellä sijaitsee rodopuisto, jossa kasvaa monia alppiruusulajikkeita.
– Kun me lähdetään sinne kaverin kanssa, meillä on termospullossa kahvia. Siellä on penkkejä, ja on kiva katsoa, kun oravat juoksevat puissa.
Haagan talon ensimmäisiä asukkaita
Pohjois-Haagan Setlementtiasunnot valmistui 2006. Elma Koskinen on asunut talossa alusta lähtien ja aiemmin Malmin Setlementtiasunnoilla.
– Olen ihan niin kuin alkuasukas, hän tokaisee.
Hänen elämänsä on kuulemma mennyt ihan mukavasti eteenpäin. Hän muutti Helsinkiin Iisalmesta 17-vuotiaana.
– Ilmoitin pikkuilmoituksella Helsingin Sanomissa, että etsin työpaikkaa, jossa voin olla lehmien kanssa tekemisissä.
Työ löytyi.
– Sitten se rakkaus vei, hän muistelee.
Vuodesta 2006 uudessa Setlementtiasuntojen talossa hänelle nousee mieleen elävä muisto. Silloin hän ajoi vielä itse autoa.
– Joku sanoi silloin täällä, että ”Lämmintä tulee, sano vanha Elma, joka ajaa vielä autolla”.
Häntä naurattaa.
