”Kylläpä Helsinki on kaunis”, ajattelen kun ajan polkupyörällä läpi Kumpulanlaakson, ohi Vanhankaupunginkosken, Vantaanjoen vartta pitkin ja muutaman Raidejokerityömaan aiheuttaman ylimääräisen metsäisen lenkin kautta kohti Tattarisuota. Elokuun loppuun on osunut upean aurinkoinen sää. Kelloa katsoessa ja yksivaihteisella fillarilla kiirehtiessäni panen merkille myös, kuinka mäkinen Helsinki on. Tattarisuon Nyyttipuiston asuntojen portilla odottelee jo Marja Terttu Katavisto, joka on lupautunut haastateltavaksi. Tarkoitukseni on selvittää, millaista on asuminen Alppikylän Setlementtiasunnoissa.
Kataviston elämä muuttui, kun mies kuoli yllättäen vuonna 2008. Katavisto asui miehensä kanssa Espoossa. Matinkylän seutu oli tullut rakkaaksi. Hiljalleen edessä oli kuitenkin muutto muualle. Katavisto oli jonossa asumisoikeusasuntoon ja oli hakenut myös vuokra-asuntoa. Setlementtiasunnoilta tulikin soitto Alppikylän yksiöstä. Päätös asunnon vuokraamisesta syntyi samana päivänä näkemättä asuntoa. ”Sattui hyvä tuuri”, Katavisto sanoo.
”Ainahan sitä tykästyy omaan asuinpaikkaansa”, tuumii Katavisto. Alppikylän Setlementtiasunnoista Katavisto luettelee kuitenkin monia hyviä puolia; talo on rauhallinen, on kukkia ja puutarhan laittoa, ja talon pesutupa on kuin kodinhoitohuone, jossa voi tehdä vaikka mitä. ”Jos tätä ei joku arvosta, niin ei sitten mitään!” Asukastupa toimii myös yhteisenä kahvittelupaikkana, jonne kovaksi leipuriksi tunnustautuva Katavistokin toisinaan tuo kahvipullat tullessaan. Katavisto on saanut talosta myös kavereita. On hienoa, että voi vara-avaimen antaa naapurille, ja ympärillä on aina joku huolehtimassa, jos kaverista ei vähään aikaan ole kuulunut.
Katavisto mainitsee yhdeksi elämänsä rikkaudeksi lastenlapset, joita on kahdeksan. Lastenlasten kanssa voi käydä läheisellä urheilukentällä. Myös Kataviston aikuiset lapset ovat tykästyneet äitinsä asuinympäristöön ja kivan näköisiin taloihin.
Katavisto vastaa muutamiin kysymyksiin:
Mikä tekee kodista kodin?
Kotoisaa on se, että ei ole mitään ylimääräistä. Katavisto kertoo, että pari vuotta meni siihen, että sai kodin omannäköisekseen. Vanhoista huonekaluista on osa karsittu pois ja paljon muutakin annettu kiertoon.
Kerro asuinalueestasi? Minne kannattaa mennä?
Jakomäen puolella on kaunista luontoa ja nähtävyytenä muiden muassa vanhat sodanaikaiset vallihaudat. Lenkkipolut ovat muutoinkin hyvät. Talvisin kannattaa osallistua pulkkamäkitapahtumiin, Katavisto vinkkaa. Kehuja saa myös Tattarisuon kulmassa oleva Eesti-kauppa. Sen sijaan hyvälle kahvilalle olisi tilausta.
Mikä on paras paikka rentoutumiseen lähiympäristössä?
Lähellä on puistikko, jonka penkillä Katavisto kertoo käyvänsä toisinaan istuskelemassa. Hän viihtyy kuitenkin omalla pihalla – ja sen ymmärtää hyvin, kun on pihan nähnyt. Monet kukat kukkivat kauniisti vielä syksyn kynnykselläkin. Kukista huolehtii talon oma pieni talkooporukka.
Mitä kehittäisit taloyhtiössäsi?
Yhteisöllisyys voisi näkyä enemmänkin. Katavisto kuitenkin pohtii, että väkisin yhteisöllisyyttä ei saa aikaan. Osa haluaa olla omissa oloissaan. Lisäksi Katavistoa harmittaa, että kaikki eivät hyödynnä talon hienoja jätteen lajittelumahdollisuuksia. ”Sehän on sellainen asia, että sä vaan teet niin.” Katavisto kannustaa ihmisiä lajitteluun ja uskoo, että jokaisessa kodissa on mahdollista löytää joku lajittelua helpottava ratkaisu, vaikka keittiökaapin säilytysratkaisussa jäteastioille ei olisikaan riittävästi tilaa.
Kehu naapuria!
Katavistolla on naapuri, joka auttaa, jos tarvitsee vaikka housut korjata. Ja erään toisen naapurin luona onnistuu hiusten laittokin. ”Kaikki on napsahtanut kohdilleen”, Katavisto summaa. Illalla saattaa naapuri soittaa ja kysyä mukaan kukkia kastelemaan. Kukkia kastellessa rupatellaan maailman asioita.
Katavisto on aktiivinen vapaaehtoistoimija. Hengellisen vapaaehtoistoiminnan lisäksi hän osallistuu perjantaisin hävikkiruokajakeluun. ”Mä viihdyn tässä”, Katavisto sanoo tarkoittaen varmaankin Nyyttipuistossa asumista. Hänestä tulee kuitenkin vaikutelma, että rouva viihtyy elämässään ihan yleisesti − huolimatta siihen kuuluvista peloista ja kaikenlaisista möröistä. ”Mä viihdyn tässä” kuulostaa hyvältä.
Teksti ja kuvat: Ella Niini
