Yhteisöllinen asuminen

Asukaspalautteita:

Yhdessä tekeminen saa ihmiset liikkeelle kotisohvilta, tutustumaan toisiinsa ja kokeilemaan uusia asioita. Käymme muun muassa toisten talojen asukkaiden kanssa yhteisillä retkillä.

Yhteisökoordinaattoreista oikein säteilee ihmisen kohtaamisen työnilo.

Helsingin Ormuslinnan asukkaat Heikki Kyllönen, Pirkko Luotamo, Camilla Aarne, Sirkka-Liisa Hämäläinen, Ruth Aaltonen kuvattuna Setlementtirockissa Alppikylässä 2015.

”Normaalissa talossa ei tutustu, täällä tutustutaan naapureihin.”

”Siellä me vaan istutaan pihalla ja virkataan ja kudotaan.”

”Ja jutellaan.”

”Yhteisöllisyys on hieno juttu.”

Kuvassa Alppikylän Setlementtirockista nauttii alueella asuva Antti Haapsaari perheineen.

”Setlementtiasunnot on harvoja toimijoita, joka tekee pieniä täsmäiskuja (kuten naapuruston rocktapahtuma) yhteisöllisyyden edistämiseen ja nostaa alueen arvoa. Lapset odottivat Jukkapojan näkemistä innolla.”

”Setlementtiasunnot näkee ihmiset talojen sijaan.”

Kuvia Setlementtirockista

Yhteisökoordinaattori kertoo työstään

 

Tiiviimpi yhteistyömme asukkaan kanssa alkoi, kun asukkaan mies, tuki ja turva, kuoli. Rouva jäi käytännössä aivan yksin, heillä ei ole lapsia ja ainoat sukulaiset ovat kaukana. Hautajaisjärjestelyissä ja muissa asioissa olin apuna. Todelliseksi ongelmaksi muodostui se, ettei rouva ollut koskaan maksanut laskuja ja hänellä ei ollut oikein tietoja perheen muistakaan huolehdittavista asioista. Mies oli hoitanut kaikki asiat ja rouva oli keskittynyt hoitamaan kotia koko heidän avioliiton aikana.

 

Työelämässä rouva ei ole ollut avioliitossa ollessaan eli yli 45 vuoteen. Talon yhteisissä tapahtumissa rouva ei juurikaan käynyt, mies edusti heidän perhettä yksin. Olin paljon kesällä rouvan tukena, neuvoin pankkiasioissa, vakuutusasioissa ym. päivittäisissä ongelmissa. Sain hänet tulemaan alakertaan kahvihetkeen, jossa sattuikin koominen tilanne. Muut asukkaat luulivat häntä uudeksi asukkaaksi, koska eivät olleet koskaan häntä nähneet. Kannustin kuitenkin rouvaa osallistumaan kahvihetkeen ja siitä on muodostunut hänelle rutiini, melkein joka viikko hän tulee kahville. Lomille jäädessäni, rouva sanoo, että keneltä minä sitten kysyn, jos olet poissa? Ajattelen, että olen hänelle tärkeä ihminen. Jos hän asuisi tavallisessa kerrostalossa, hänen asiat voisivat olla paljon huonommin. Tällaisissa tapauksissa työmme tuntuu tärkeältä ja tämän rouvan sanoma kiitos lämmittää mieltä. Hän tarkoittaa sitä aina oikeasti.