Ihmisten palvelija

Ihmisten palvelija

Setlementtiasuntojen Stefan “Stefu” Piesnack on jo 20 vuoden ajan auttanut ihmisiä löytämään oman voimansa. Sitä ennen hänen piti löytää omansa.

 

Käsikirjoitus menee näin: poika syntyy helsinkiläiseen kotiin. Molemmat vanhemmat ovat työttömiä. Riidat ratkotaan huutamalla, eikä otetta lapseen ole. Poika sairastuu paniikkihäiriöön ja eristäytyy.

Mutta käsikirjoitus jatkuu näin: pojan äiti pyytää apua tutulta mieheltä, joka ottaa pojan puhutteluun. He löytävät sattumalta roskakatoksesta kaksi tietokonetta, joiden korjaamisesta poika innostuu. Pojan silmiin syttyy ilo. Paniikki katoaa ja kaikki lääkkeet jäävät pois. Kun poika on aikuinen, hänellä on oma it-alan yritys, kaksi lasta ja bemari.

Se tuttu mies oli Stefan Piesnack. Hän jos kuka tietää, kuinka käsikirjoitus voi ohjata elämää aivan väärään suuntaan. Usein se on itse kirjoitettu, eikä kovin totta.

 

Kohtalo saapuu kirjekuoressa

 

20 vuotta Piesnack on tehnyt sitä, mikä on setlementtityön ydintä: kohdannut ihmisen ihmisenä. Sitä työtä hän rakastaa. Komeasta saavutuksesta Piesnackille myönnettiin kultainen 20-vuotisen uran ansiomerkki.

Piesnack kuvaa olevansa niitä setlementtityön hulluja, jotka antavat alalle sydämensä. Työ on vienyt hänet välillä uupumukseen, mutta myös sieltä pois.

– Setlementtiys on vilpitöntä rakkautta ihmisiin. Ja halu näyttää, että elämässä voidaan toimia monella eri tavalla. Jokainen voi itse valita.

Nyt käyntikortissa lukee “ylläpitoassistentti”. Vuosien varrella hän on tehnyt paljon muutakin: päihdetyötä, lastensuojelua ja yhteisökoordinaattorin töitä. Vaikka nimike vaihtuu, työn ydin pysyy samana.

– Olen tässä työssä, koska tykkään ihmisistä. Utelen ihmisiltä asioita ja selvitän, jos he ovat pulassa.

Alalle mies päätyi vähän sattuman kautta. Vuonna 1998 Piesnack on työtön. Hän on päässyt vankilasta kolme vuotta aiemmin. Sitten postissa saapuu kirje, jossa on kutsu tulla sijaiskoulutukseen Kalliolaan.

Työ innostaa, mutta työpäivät venyvät pitkiksi. Piesnack asuu Espoossa ja työpaikka on Jokelassa. Kotona on pieni poika, ja herätä täytyy kukonlaulun aikaan.

Niin, perhe. Piesnack syntyy Helsingissä helmikuussa 1957. Lapsuus on repaleinen. Isäänsä hän ei tunne ja äiti käyttää liikaa alkoholia.

12-vuotiaaksi asti hän on Länsi-Saksan kansalainen. Stefu on koulunsa ainoa ulkomaalainen ja saa tuntea suomalaisen rasismin nahoissaan. Hänellä on siniset silmät ja tumma tukka. “Hus mene vittuun mustalainen”, Stefulle huudetaan.

Jotta voi selviytyä, täytyy kadota tai olla kovin kaikista, hän uskoo. Stefulla katoaminen ei erilaisen taustan vuoksi onnistu, ja hän alkaa rakentaa kovan jätkän roolia. Nuori Stefu haluaa muuttaa alkoholistiäidin jaloista pois mahdollisimman nopeasti. Myös oma päihteiden käyttö lähtee myöhemmin lapasesta.

– Olin herkkä kaveri. Kun käytti aineita, ne kaikki tunteet hävisivät. Minulla ei ollut rajoja, minua ei pystynyt loukkaamaan. Oli helvetin turvallinen ja hyvä olla.

Koittaa päivä, kun Piesnackista tulee isä. Jostain syvältä alkaa kuulua omien vanhempien ääntä. Vanhat mallit alkavat puskea pintaan.

Tätä en omalle lapselleni halua, hän ajattelee ja painelee kehittyvän vanhemmuuden kurssille. Siellä kysytään tärkeä kysymys: “Millaiset vanhemmat olisit halunnut?”.

Hän onnistuu. Pienestä panostuksesta tulee suuri voitto. Pojan kasvattaminen on helppoa ja mukavaa.

– Poika on peilikuva minusta. Harkitseva ja tyyni. Talouspuolen tradenomi.

 

Olkaa näkyviä toisillenne

 

Kohtuullisesti utelias, kohtelias ja helposti lähestyttävä. Asumisen asiantuntijana Piesnack osaa sanoa, millainen on hyvä naapuri.

Työssään hän on saanut todistaa sen, kuinka kodista voi tulla ahdistuksen ja pelon paikka. Vuokravelat ja vaikkapa erotilanteet voivat kääntää asiat päälaelleen.

Ovea ei avata tutuille, saati tuntemattomille, vaikka koti olisi kuin pakasta vedetty. Urbaani yksinäisyys nostaa päätään.

Oma koti on Piesnackille latauspaikka. Siitä tulisi tehdä niin ihana, että sinne olisi kiire palata.

– Hima on paikka, jonne pitäisi juosta töistä kirkuen, että mulla on tämmöinen ihana mesta.

Setlementtiasunnoilla ymmärretään, että ihmisen elämässä voi sattua kaikenlaista. Joskus asuminen ei vain suju, ja asukas joudutaan häätämään. Näissäkin tilanteissa hänelle neuvotaan suuntaa, jotta uusi asuinpaikka järjestyisi. Päihdeongelmainen ohjataan hoitoon. Rahavaikeuksissa kamppailevaa asukasta autetaan vuokrarästien kanssa, jotta häätöön ei edes päädyttäisi. Ketään ei jätetä.

Tällaisesta paikasta nuori Stefu pystyi vain haaveilemaan.

Piesnack kertoo erityistaidostaan: hän osaa häätää niin, että kaikille jää hyvä mieli. Myös ikävissä tilanteissa on tärkeää kohdata toinen oikein.

– En minä mikään kuningas ole, vaan ihmisten palvelija.

Hyvään naapuruuteen hän antaa käytännöllisen vinkin. Kun uuteen taloon muuttaa, kannattaa tehdä sound check. Kämpässä musiikki pauhaamaan, ja sitten seinänaapureiden luo kylään tarkistamaan, kuuluuko liikaa. Niin hänkin on tehnyt.

Ja se tervehtiminen, siitä Piesnack ei tingi.

– Sanokaa päivää, vaikka ette perkele tuntisikaan. Olkaa näkyviä ja olkaa ihmisiä toisillenne.

 

Kuka tarinaasi kirjoittaa?

 

Setlementtityön lisäksi Piesnack on tehnyt elämäntyönsä kitaristina. Hän on Hanoi Rocksin perustajajäsen ja soittanut muun muassa Pelle Miljoonan yhtyeissä. Rakkaus kitaraan syttyi jo 50 vuotta sitten, ja soittamisen hän on opetellut itse ilman soittotunteja.

Piesnack kuvaa olleensa aina se tyyppi, joka teki ne hurjimmat jutut. Rankat kokemukset ovat kuitenkin hyödyksi työssä. Ne ovat tuoneet kyvyn nähdä päihteidenkäytön ja muun säätämisen taakse. Hän kuulee heti, kun asiakas on pettämässä itseään.

– Elämä on helvetin vaikea elää oikein. Kaikilla on omia korjauksen paikkoja, kaikki me olemme epätäydellisiä.

Olennainen kysymys kuuluu, miten pääsemme eroon sellaisesta epätäydellisyydestä, joka voi tappaa meidät. Sen juuret löytää, kun ymmärtää, millaisen käsikirjoituksen on itselleen laatinut. Ja sitten kirjoittaa uusi.

Aika monta vuotta Piesnackilla se oli pahan pojan käsikirjoitus.

Rankka päihteiden käyttö ja vankilatuomio olivat osa tätä tarinaa. Kovuus oli suojakuori.

– Selvisin heroiinista vain siksi, koska olen heikko. Jos olisin vain leikkinyt kovaa, olisin hävinnyt joka ikisen matsin sille heroiinille.

Työkaverin sanat ovat jääneet mieleen. Ne kuuluivat: “Olet herkkä ja kiltti, pidä toi. Se on arvokkainta sussa”.

Jotta voi auttaa muita, on oltava itse terve. Päihdetyön koulutukseen kuului, että myös työntekijät kävivät terapiassa. Lukot alkoivat poksahdella auki.

 

Uusi käsikirjoitus

 

Kun Stefan Piesnack katsoo tulevaisuuteen, siellä siintää matka Santiago de Compostelaan, oma valokuvanäyttely ja muistelmat. Nyt tekeillä on uutta musiikkia oman bändin kanssa. Levy ilmestyy kesällä. Vaarikin olisi siistiä olla.

Parin vuoden kuluttua tiedossa ovat eläkepäivät. Niitä hän kertoo odottavansa kauhulla. Toisaalta kotona on oma studio, jossa voi tehdä musiikkia vaikka vuorokauden ympäri. Onneksi tuli tehtyä se sound check.

Mutta vielä Stefu ottaa aamuisin alle fillarin ja ajaa toimistolle. On töitä tehtävänä.

Miehen katse on valoisa ja hymy leveä. Siniset silmät tuikkivat.

– Nyt minulla on pehmon pupujussin käsikirjoitus.

 

Teksti: Suvi Pärnänen

Kuva: Sanna Uotila

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.