Kielet/Languages

 

Päättynyt ARVO-hanke: yhteistyöllä kohti parempaa asumisen laatua

Alueellisen asuntokehittämisen ARVO-hanke on päättynyt. Setlementtiasunnot osallistui tähän 2,5 vuotta kestäneeseen hankkeeseen.

ARVO-hankkeen tehtävänä oli kehittää asukaslähtöisiä asumisen konsepteja ja edesauttaa kuntia ja yrityksiä kehittämään yhteistyössä entistä parempia ja kestävämpiä asuinympäristöjä asukkaille.

– Oli hienoa huomata, että alan toimijoilla on omista lähtökohdistaan riippumatta hyvin samanlaiset tahtotilat edistää keskinäistä yhteistyötä. Meidän kaikkien päämääränä on hyvä lopputulos: asukkaille toimiva ja omistuspohjaltaan monimuotoinen asuinalue. Alalla yleisesti tunnistetaan, että segregoitumisen estäminen asuinalueiden suunnittelussa ja toteutuksessa on hyvä asia, sanoo Setlementtiasuntojen kiinteistöjohtaja Eemeli Lönnqvist.

Hankkeen aikana käytiin tutustumismatkoilla sekä kerättiin tietoa mm. asumismieltymyksistä ja niiden muutoksesta kehittämistyön pohjaksi. Monien toimijoiden yhteistyö nosti monipuolisesti esiin näkökulmia.

– Hankkeen aikana nousi esiin, että lisää joustavuutta selkeästi kaivataan mm. asemakaavoituksiin. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa lukittavat asemakaavat osaltaan koettiin markkinasuhdanteiden vaihdellessa jopa hankkeita hidastaviksi tekijöiksi. Uudenlaiset asuinalueet kaipaavat myös uudenlaista ajattelua omistajuudesta ja ylläpitotoimintojen hallinnoimisesta, Lönnqvist toteaa.

ARVO-hankkeen toteutuksesta vastasi Tampereen yliopisto. Loppuseminaari järjestettiin 27.1.2025.

Kuvissa näkymiä ARVO-hanke tutustumismatka Hollannissa. Kuvaaja: Alisa Hakola.