Vuoden 2025 lopulla Suomessa oli 4 579 yksinelävää asunnotonta. Setlementtiasunnot ja Suomen Setlementtiliitto osallistuvat Asunnottomien yöhön muistuttaakseen, että asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, johon voidaan vaikuttaa.
Asunnottomuuden taustalla vaikuttavat muun muassa eriarvoisuus, pienituloisuus, korkeat vuokrat ja kohtuuhintaisten asuntojen puute. Myös avioero, työttömyys, sairastuminen tai muu elämän kriisi voi johtaa kodin menettämiseen, jos taloudellista turvaa tai apua ei ole saatavilla.
Tämän vuoden Asunnottomien yö nostaa esiin erityisesti miesten asunnottomuuden. Vuonna 2025 Suomessa oli 3 556 asunnottomuutta kokevaa miestä. Vaikka miehet ovat asunnottomuutta kokevista ihmisistä selvä enemmistö, heidän tilanteensa taustalla olevat syyt jäävät usein vähälle huomiolle.
Asunnottomuutta voidaan ehkäistä. Siihen tarvitaan riittävästi kohtuuhintaisia koteja sekä tukea silloin, kun ihmisen vaikeudet ovat vielä ratkaistavissa.
Koti on hyvinvoinnin perusta
Oma koti on paikka, jossa voi tuntea olonsa turvalliseksi.
Ajoissa annettu apu on hyväksi sekä ihmiselle että koko yhteiskunnalle. Se vahvistaa arjen turvallisuutta, voi ehkäistä kodin menettämisen ja estää vaikeuksien kasautumista.
– Koti on ihmisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden perusta. Tukea on saatava ennen kuin vaikeudet kasvavat liian suuriksi. Tarvitsemme kohtuuhintaisia koteja ja yhteisöjä, joissa ihminen huomataan, Setlementtiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Suvi Tuomala sanoo.
Yhteistyö näkyy konkreettisina tekoina
Setlementtiasunnot ja Suomen Setlementtiliitto järjestävät Asunnottomien yönä keittotarjoilun yhteistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa. Tarjoilu järjestetään yhdistyksen Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskus Vepassa.
Tarjottavan keiton lahjoittaa yhteistyökumppanimme Feelia Oy. Lämmin kiitos Feelialle lahjoituksesta ja tuesta!
Lämmin ruoka ja aito kohtaaminen ovat konkreettisia tapoja osoittaa, ettei ketään jätetä yksin. Jokaisella on oikeus kotiin, turvaan ja ihmisarvoiseen kohteluun.

