Kielet/Languages

 

Eemeli Lönnqvist Setlementtiasuntojen kiinteistöjohtajaksi 1.11.2022

Kuka olet ja mistä tulet?

Moro. Minä olen Eemeli. Asustan perheeni kanssa Lahdessa (oikeaoppisesti lausutaan ilman d-kirjainta. Toisaalta voidaan pitää myös suomen kielen ainoana sanana johon kirjoitetaan hiljainen d.).

Olen naimissa ja meillä on kaksi lasta. Harrastan jääkiekkoa höntsäillen ”lepakkovuoroilla” ja oluen valmistamista panemalla.
Vapaa-aika kuluu pitkälti perheen kanssa touhuillessa ja harrastellessa. Joulukuun alusta meille tuli koira, kultainennoutaja Bruno, jonka kanssa on luvassa paljon riiviövintiö -hetkiä ja siivoamista. Tykkään sarkastisesta huumorista ja isävitseistä.

Koulutukseltani olen rakennusmestari AMK ja rakennusalalla olen työskennellyt montun pohjalta tilaajaksi väliltä melkein kaikessa. Hankkeet joissa olen ollut mukana ovat olleet 120 m2 omakotitalosta 30 000 m2 AMK Kampukseen ja kaikkea mielenkiintoista siltä väliltä.

Millaisen kiinteistöjohtajan Setlementtiasunnot Oy sinusta saa?

Olen innostuja, kehittäjä ja ongelmanratkaisija. Pidän hyvin mielenkiintoisena kokonaisuuksien kehittämistä ja kiinteistönomistajan näkökulmasta elinkaariajattelua. Innostun ajatuksesta kuinka jalkautamme kiinteistöjemme elinkaaren eri vaiheet omaan toimintaamme

Johtamisessa lähestyn asioita ihmislähtöisesti ja selkeyttämällä keskeisten tehtävien kautta. Pyrin löytämään tiimin vahvuudet ja tukemaan niitä. Kokonaisuutena täydennämme toisiamme ja yhdessä kehitämme ja edistämme. Pidän työyhteisössä avoimesta tiimityöskentelystä. Tiimin sisällä projekteissa voimme toinen toisiamme kuljettaa yhdessä eteenpäin kehittävästi. Koen, että ihmisillä pitää olla riittävästi työtä ja työn sisällön pitää olla sekä mielekästä että motivoivaa.

Minua kiehtoo ja innostaa ajatus, että kehitämme tulevaisuutta paremmaksi, ekologisemmaksi, vastuullisemmaksi ja toimivammaksi. Energiansäästö ja energiaomavaraisuus ovat nousseet isoina teemoina nykyisen kriisin myötä esiin. Uskon vahvasti siihen, että tulemme nyt vallitsevan energiakriisin myötä kehittämään kiinteistöjämme, toimintaamme ja ajattelutapojamme vastuullisempaan, ekologisempaan ja kestävämpään suuntaan.

Perusperiaatteena rakentamisessa uskon, että yksinkertainen on kaunista. Tämä pätee erityisen hyvin ARA-vuokrataloyhteisöissä, missä toimintamme keskiössä on vastuullinen toiminta asukkaitamme kohtaan.

Muutama vuosi on vierähtänyt hyvin voimakkaassa murroksessa totuttujen tapojen osalta. Ensin koronapandemia toi pysyviä muutoksia ja nyt energiakriisi haastaa meidät ajattelemaan vakioituneita toimintamalleja uudella tavalla. Murroksen tuomien kehitysaskeleiden yhdistäminen nykyaikaiseen työyhteisöön on itselleni todella innostavaa ja motivoivaa.

Tervetuloa joukkoon, Eemeli!