Vuosi 2024 oli Setlementtiasunnoilla vahvan yhdessä tekemisen vuosi. Kuljimme määrätietoisesti eteenpäin, uudistimme toimintaamme ja vahvistimme yhteistä suuntaa.
Yksi vuoden tärkeimmistä saavutuksista oli strategian päivittäminen yhteistyössä henkilöstön, omistajan ja hallituksen kanssa. Se kuvasti tapaamme toimia osallistavasti ja arvojemme mukaisesti, yhdessä tehden.
Asukkaat ovat kaiken toimintamme ydin. Kodeissamme asui yli 2200 asukasta, ja käyttöaste pysyi korkealla, 97,5 prosentissa. Asuntomarkkinoiden muutokset ja kiristynyt kilpailu näkyivät meilläkin, mutta vahva yhteisöllinen toimintamalli kannatteli läpi vuoden.
Yhteisöllisyys näkyi arjessamme monin tavoin. Kaikissa taloissamme toimi aktiivinen asukastoimikunta. Alppikylän talomme voitti syksyllä Paras pohjoismainen naapurusto -kilpailun. Tunnustus osoitti, että yhteisöllisyys ei ole meille vain sana, vaan tekoja, osallisuutta ja aitoja kohtaamisia. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea aktiivisille asukkaillemme.
Uutta rakensimme myös konkreettisesti. Hervannassa käynnistyi kohde, johon valmistuu tänä syksynä viisikymmentä kotia, joista osa on suunnattu senioreille. Haluamme varmistaa, että turvallinen ja yhteisöllinen asuminen on mahdollista eri elämäntilanteissa.
Kaikkien näiden onnistumisten taustalla on sitoutunut ja osaava henkilöstömme, joka on ansainnut erityiskiitoksen. Henkilöstömme mahdollistaa yhteisöllisen arjen toteutumisen joka päivä. Henkilöstötyytyväisyytemme nousi jälleen. Syksyn tulos 4,3 (asteikolla 1–5) osoittaa, että olemme hyvällä tiellä myös työyhteisönä.
Suvi Tuomala
Setlementtiasuntojen toimitusjohtaja